Verkkotunnuksen rekisteröinti

Edellisessä artikkelissa verkkopalvelun komponenteista mainittiin myös verkkotunnus. Tarkennetaan muutamia yksityiskohtia rekisteröinnistä.

Verkkopalvelun, joka haluaa identifioitua suomalaiseksi, kannattaa rekisteröidä .fi-verkkotunnus. Paljon vaihtoehtoja on ja viime vuosina on tullut mahdolliseksi varata uusia ylätason verkkotunnuksia, kuten .info tai .io, jonka yhdistetään internetissä tapahtuvaan tekniseen "pöhinään", uusien tekniikoiden kehittämiseen. Tosin, .io-ylätason tunnus on perinteinen maatunnus.

.fi-verkkotunnus koetaan kotimaiseksi ja luotettavaksi. Sen rekisteröintiä koordinoi suomalainen viranomainen Viestintävirasto ja sitä hallinnoidaan suomalaisella lainsäädännöllä. .fi-verkkotunnuksen palvelujen koetaan olevan lähellä, vaikka teknisesti verkkotunnus ei määritäkään varsinaisen palvelimen maantieteellistä sijaintia.

Suomalainen verkkotunnuslaki uudistui 2016. Muutos mahdollisti verkkotunnuksen rekisteröinnin kenelle hyvänsä, myös ulkomaalaiselle palveluntarjoajalle. Uudistuksen jälkeen rekisteröinti tapahtuu verkkotunnusvälittäjän kautta. Uudistuksessa Viestintävirasto siirsi opastus ja ohjausvastuuta välittäjille ja rekisteröijäin tarvitsee nykyään asioida Viestintäviraston kanssa vain poikkeustapauksissa.

Verkkotunnukset varataan kilpavarausmenetelmällä, eli ensimmäisenä tiettyä verkkotunnusa varaava saa vapaan tunnuksen. Joitain rajoituksia on edelleen. Esimerkiksi toisen tuotemerkkiin tai nimeen perustuvaa tunnusta ei voi varata itselleen. Rekisteröijä on velvollinen tarkastamaan rekistereistä, että nimi on vapaana.

Tarkkaan ottaen kuka tahansa voi rekisteröidä nimen, jos se on vapaana, mutta kiistatilanteessa nimestä voi joutua luopumaan, jos se on esimerkiksi jonkin toisen tuote- tai toiminimi. Yksityishenkilöiden osalta Matti Meikäläinen joutuisi todennäköisesti kiistatilanteessa luopumaan masameitsi.fi -verkkotunnuksesta, jos Masa Meitsi sitä vaatisi.

Kilpavaraisperiaate ja se, että kuka tahansa voi rekisteröidä minkä tahansa nimen, ovat vieneet myös .fi-verkkotunnusten osalta rekisteröijät siihen tilanteeseen, että toimintaa aloittaessa verkkotunnus on varattava ajoissa. Muutoin joku toinen saattaa varata nimen haltuunsa. Tällöin joudutaan kiistatilanteeseen, jossa nimellä toimiva osapuoli joutuu osoittamaan oikeutensa nimen käyttöön.

Nimet vapaaehtoisessa toiminnassa

Otsikoin tämän aiheen erikseen, koska pidän asiaa vapaaehtoistoiminnan kannalta merkittävänä. Järjestöillä on harvoin voimavaroja rekisteröidä ja suojata käyttämänsä nimi. Näinpä järjestölle voi olla käytännössä ja varallisuuden sallimissa rajoissa mahdotonta yrittää saada haltuunsa toimintansa nimeen perustuvaa verkkotunnusta, jonka toinen osapuoli on ehtinyt rekisteröidä ensin.

Harkitessaan toimintansa yhteyteen sähköistä viestintää tai digitaalista palvelua, järjestöjen kannattaisi varhaisessa vaiheessa suunnitella toiminnalle pysyvä nimi ja tehdä nimeen liittyvät rekisteröinnit ajoissa.

Nimiä on monia

Yksi verkkotunnus ei aina riitä turvaamaan toimintaa tietoverkoissa. Nykyään on mahdollista rekisteröidä verkkotunnuksia, joissa on skandinaavisia merkkejä. Verkkotunnustoiminnassa on erityinen koodaustapa, jolla voidaan osoittaan laajennetun merkistön joukosta käytännössä minkä tahansa maailman kielen erikoinenkin merkki edellyttäen, että se löytyy UTF-8 -merkistöstä.

Jos toiminnan nimessä on skandinaavisia merkkejä, on suositeltavaa rekisteröidä molemmat versiot verkkotunnuksessa, sekä skandinaavisin merkein varustettu, että sellainen, jossa ä:t korvataan a:lla jne.

Molemmat nimet tarvitaan siitä syystä, että yleisessä tiedossa vielä ei ole, että tuki skandinaavisille merkeille on olemassa. Nykyään kaikki verkkoselaimet jo tukevat skandinaavisia merkkejä verkkotunnuksessa, mutta kaikki käyttäjät ei niitä vielä ymmärrä käyttää.

Toisaalta, jos toiminnan nimi on pitkä tai vaikea kirjoittaa, kannattaa verkkopalvelua varten varata myös lyhyt ja helppo nimi, joka viittaa varsinaiseen toiminnan nimeen. Lyhyttä nimeä voi olla tarpeen käyttää perinteisessä viestinnässä, kuten jaettavissa käyntikorteissa, esitteissä tai ulkomainonnassa.

Lyhyet nimet ovat suosittuja ja käytännössä kaikki kolmimerkkiset ja sitä lyhyemmät verkkotunnukset on jo varattu myös .fi -ylätason verkkotunnuksessa.

Jokaisen erillisen verkkotunnuksen rekisteröintiin liittyy kuluja. Verkkotunnuksien määrä on siis syytä pitää järkevänä ja suhteuttaa rekisteröinnit todelliseen tarpeeseen.

Älä käytä yleisiä lyhennyspalveluja

Lyhyttä verkkotunnusta tarvitaan, koska yleisiä verkko-osoitteiden lyhennyspalveluja ei pidä käyttää varsinaisessa toiminnassa. Lyhennyspalvelut muuttavat pitkän verkko-osoitteen lyhyemmäksi niin, että esimerkiksi osoite: www.kokoomusnuoret.fi voidaan esittää lyhyemmässä muodossa: dy.fi/img. Molemmat linkit johtavat samalle sivulle, mutta jälkimmäinen on lyhyempi ja helpompi jakaa vaikkapa puheenvuorossa käytetyn diaesityksen loppusanoissa tai tekstiviestissä.

Tunnetumpia lyhennyspalveluja on viime vuosina alettu hyödyntää tietoverkkorikosten työkaluina. Palveluja käytetään haittaohjelmien jakoon ja käyttäjätunnuksien kaappaamiseen, eli identiteettivarkauksien tekemiseen.

Lyhyestä verkkotunnuksesta ei helposti etukäteen voi päätellä, mihin linkki johtaa. Niinpä esimerkiksi sähköpostilla voidaan lähettää rehellisen näköinen viesti aidon toimija nimissä, mutta lyhyt linkki johtaakin sivustolle, jolta jaetaan haittaohjelmia tai jota hyödynnetään tunnuksien varastamisessa.

Tämän suuntauksen johdosta järjestöjen ja yritysten varsinaisessa toiminnassa ei pidä käyttää yleisiä lyhennyspalveluja verkko-osoitteen lyhentämisessä, vaan on syytä mielummin varata oma lyhyt nimi sellaisia tilanteita varten, jossa verkkopalveluun on syytä päästä helpolla osoitteella.

Valitse yksi varsinainen verkkotunnus

Siitä huolimatta, että toiminnassa eri tilanteissa käytettäviä verkkotunnuksia on useita, tulisi toimintaan varata yksi pääverkkotunnus, jota käytetään. Tämä helpottaa palvelun ylläpitoa. Palveluun voidaan teknisesti viitata yhdellä osoitteella, mutta siihen on pääsy myös muilla käytössä olevilla osoitteilla uudelleenohjauksen kautta.

Käyttäjän selaimessa näkyy siis aina palvelua käytettäessä toiminnan varsinainen nimi, vaikka hän olisikin tullut palveluun lyhyemmällä osoitteella.

Teknisen edun lisäksi yhden päätunnuksen käyttämisellä verkkopalvelussa on viestinnällinen etu, kun käyttäjät identifioivat palvelun nimellä, jota toiminnassa pääasiallisesti käytetään. He tuntevat myös vaihtoehtoisia nimiä, ikään kuin lempinimiä toiminnalle, mutta toiminnalla on yksi pääviesti, josta se varsinaisesti tunnetaan.

Teknisiä yksityiskohtia

Vielä loppuun muutama tekninen yksityiskohta verkkotunnuksen rekisteröinnistä. Kuten sanotttu, verkkotunnuksen voi rekisteröidä verkkotunnuksen välittäjältä. Näitä on helppo hakea internetin hakukoneilla tai Viestintäviraston omasta hakupalvelusta.

Viestintävirasto perii 9 € / vuosi verkkotunnusta kohden. Välittäjät ottavat luonnollisesti jonkin provision rekisteröinnistä kattaakseen oman toimintansa kuluja. Verkkotunnuksen rekisteröinti saattaa myös sisältyä esimerkiksi web-hotellin palvelupakettiin.

Verkkotunnus kannattaa rekisteröidä luotettavalta välittäjältä. Viestintävirasto mm. edellyttää, että verkkotunnuksella on kaksi toimivaa ja oikein määriteltyä nimipalvelinta. Nimipalvelimet testataan rekisteröinnin yhteydessä ja säännöllisesti ajoittain. Toimimaton nimipalvelu saattaa johtaa verkkotunnuksen menettämiseen.

Jotkin rekisteröijät täyttävät  vastuunsa huolimattomasti. Tästä syystä verkkotunnuksen varaajan ei aina kannata valita halvinta vaihtoehtoa, vaan varmistaa, että palveluntuottaja on luotettava. On myös kalliita tunnettuja ja luotettavan tuntuisia välittäjiä, jotka eivät kuitenkaan käytännössä tarjoa korkealle palveluhinnastolleen vastinetta.

Verkkotunnuksen rekisteröinnissä on siis tehtävä jonkin verran selvitystyötä, ellei aihe ole tuttu ennestään.