demo
-
Sivusto on siirretty jälleen
demo · ·Sivusto on jälleen siirretty uudelle alustalle. Kuten blogista huomaa, viime aikoina uusia merkintöjä on tullut harvoin. Uusi alusta vaatii vähemmän huomiota ja käyttää vähemmän resursseja.
-
Kuva-albumin linkitys sivustolta
demo · ·Pähkinärinneseuran kirjaston avaamisen jatkoilla keskusteltiin kuvien lisäämisestä portaaliin. Ylläpitäjän oma mielipide on, että jos kuvia tai muuta materiaalia on paljon, se voi olla viisaampaa tallentaa erilliseen kuva- tai tiedostonjakopalveluun.
-
Demo siirretty uudelle alustalle
demo · ·Tämä sivusto toimi ensin toisessa osoitteessa demona Wordpress-alustan käytölle. Vanhan demo-alustan artikkelit on siirretty tälle uudelle alustalle Wordpressin omilla vie- ja tuo-toiminnoilla.
-
Wp:n käyttämiseen ohjeita
demo · ·Tässä koottuna muutamia linkkejä wp:n käyttämiseen pääkäyttäjänä:
-
Kaupunginosayhdistys samassa portaalissa
demo · ·Tein demo-asennukseen uuden valikon, jossa on alisivuja demonstroimaan useamman osapuolen yhteistä läsnäoloa samassa Wordpress-asennuksessa.
-
Ulkoasulla on merkitystä
demo · ·Ei ole yhdentekevää, miltä sivusto näyttää. Nykyään odotetaan sivustolta näyttävyyttä ja tärkeää on, että sivusto toimii jouhevasti myös pienemmillä näytöillä, kuten padeilla ja kännyköillä.
-
Verkkotunnuksen rekisteröinti
demo · ·Edellisessä artikkelissa verkkopalvelun komponenteista mainittiin myös verkkotunnus. Tarkennetaan muutamia yksityiskohtia rekisteröinnistä.
-
Sivuston ylläpitoon tarvittavat komponentit
demo · ·WordPressin tai minkä tahansa sivuston pystyttäminen on helppoa erilaisilla maksuttomillakin internetistä saatavilla työkaluilla tai palveluilla. Sivuston ylläpitoon liittyy paljon pieniä yksityiskohtia ja jos sivuston jatkuvuus halutaan varmistaa, on hyvä olla tietoinen kaikista niistä pienistä yksityiskohdista, joiden on oltava kohdallaan, että kokonaisuus toimii.
-
Siistit permalinkit aiheuttavat uudelleenohjaussilmukan
demo · ·Tällä demosivustolla on tarkoitus kokeilla myös toimintaa tilanteessa, jossa sivustoa käyttäisi useampi osapuoli, mahdollisesti useampi organisaatio.
-
Paikallinen asennus ohi pilvipalvelun
demo · ·Kuten ilmenee esittelysivulta, tämä WordPress-asennus toimii virtuaalipalvelimella. Toinen, hyvin yleinen ja helppo tapa avata uusi sivusto on käyttää wordpress.com-pilvipalvelua.
-
Pähkinärinteeläisiä nettisivuja
demo · ·Luettelen tähän artikkeliin joitan tuntemiani Pähkinärinteeseen liittyviä sivustoja. Varmasti niitä on enemmänkin, mutta lisään tähän nyt joitakin.
-
Toimivan sivuston on oltava aktiivinen
demo · ·Pysyäkseen jatkuvan mielenkiinnon kohteena, eli pysäkseen elossa, sivuston on oltava aktiivinen. Sinne on tultava jatkuvasti uutta ja mielenkiintoista materiaalia, että käyttäjät jaksavat tulla sivustolle uudelleen.
-
Kadonneista tavaroista se lähti
demo · ·Keskustelu erinnäisten Pähkinärinteessä toimivien yhdistysten, seurojen ja muiden organisaatioiden sivujen uudistamisesta on varmasti ollut käynnissä niin pitkään, kuin Internet on ollut olemassa. Äskettäin keskustelu sai uudenlaista konkretiaa.
-
Pähkinärinne tarvitsee uusitun asukasportaalin
demo · ·Pähkinärinteeläisten vaikuttajien kesken on Facebookissa ja muilla foorumeilla keskusteltu sähköisen viestintäkanavan tarpeesta alueen asukkaille. Kaupunginosalla on jo ennestään ryhmä Facebookissa. Sieltä löytyy myös kirppariryhmiä, ja We <3 Myyryork.
Pähkinärinne
-
Pahkinarinne.fi on vihdoin kotona
Pähkinärinne, Verkkotunnus · · Kari LaaloSiitä on näemmä melkein täsmälleen vuosi, kun tähän blogiin on tullut uusia artikkeleita. Paljon on tietysti tapahtunut, mutta hidas päivitystahti kertoo vain siitä, että tämän sivuston toimituskunta ei vain ehdi kertoa kaikista tapahtumista sitä mukaa, kun niitä tapahtuu. Mainittakoon, että toimituskunnan laajuus on yksi (1) henkilö, jolla on myös päivätyö ja aktiivinen harrastekenttä. Aikaa ei siis jää kaupunginosan web-sivustolle aivan...
-
Pitkäjärven rantapalstan myynti
Pähkinärinne · · Kari LaaloVantaan kaupunki on myymässä Espoon kaupungille Espoon kaupungin alueella sijaitsevaa Vantaan kaupungin omistamaa kiinteistöä 49-413-2-395 osoitteessa Pitkäjärvenranta 46, Espoo. Kauppahinnaksi on määritetty 36 880 €. Rantapalstan omistusjärjestelyjen tausta ajoittuu vähintäänkin niin kauas, kuin vuoteen 1957. Rantapalstan ostaminen silloisen Helsingin maalaiskunnan omistukseen on tehty jo yli 60 vuotta sitten kunnanvaltuustojen päätöksillä. 60 vuotta sitten omistusjärjestelyt liittyivät Tuomelan koulun tontin järjestelyihin.
-
Pähkinärinteen kirjasto avautuu jälleen
Pähkinärinne · ·Vantaan kirjastopalvelut on ilmoittanut, että Pähkinärinteen kirjasto avautuu jälleen 10.1.2018 klo 13.
Verkkotunnus
-
Pahkinarinne.fi on vihdoin kotona
Pähkinärinne, Verkkotunnus · · Kari LaaloSiitä on näemmä melkein täsmälleen vuosi, kun tähän blogiin on tullut uusia artikkeleita. Paljon on tietysti tapahtunut, mutta hidas päivitystahti kertoo vain siitä, että tämän sivuston toimituskunta ei vain ehdi kertoa kaikista tapahtumista sitä mukaa, kun niitä tapahtuu. Mainittakoon, että toimituskunnan laajuus on yksi (1) henkilö, jolla on myös päivätyö ja aktiivinen harrastekenttä. Aikaa ei siis jää kaupunginosan web-sivustolle aivan...